Päiväkirjamerkintöjä 2008

Vuosi alkaa mielenkiintoisissa merkeissä; Rhea tulee vuoden ikään tammikuun viimeinen päivä, Rellun "vuosikertomuksen" kirjoitan koiramme osioon. Kenneliimme on tulossa lisäystä Ruotsista, narttupentu varsin mielenkiintoisesta yhdistelmästä. Arno starttaa tänä vuonna voittajaluokassa. Sannista on kuoriutunut erinomaisen vauhdikas linnunhakija, -ja löytäjä. Sasa asustaa toistaiseksi Kemijärvellä piristäen siellä appivanhempien arkea.  Pyrin kirjoittelemaan kuulumisia tänne viimevuotiseen tapaan, joskin koitan olla hieman aktiivisempi päivityksissä. Nyt sivusto on käynyt läpi pienen muokkauksen ja sen myötä myös menneen vuoden päiväkirjamerkinnät ovat sivuilta ikuisiksi ajoiksi lennähtäneet pois.

18.12. Duvasta Juniori Voittaja-08 ja Voittaja-08!
Viime viikonloppu sujui varsin lennokkaasti aina perjantaista alkaen. Me ihmiset aloitimme viikonlopun vieton Kanta-Hämeen Kanakoirakerhon pikkujouluissa, missä jaettiin myös kerhon mestaruuskisan-pikkujoulukilapailun palkinnot. Kisa käytiin viikkoa aiemmin epävirallisena peltokokeena. Taisto ja Duva pokkasivat toisen sijan nuorten luokassa, sekä fairplay palkinnon!  Pikkujoulu vietettiin railakkaasti, ja ei niin perinteisesti sauna, uima-allasbileinä. Perinteistä oli tietysti jouluiset ruuat, sekä omien ja muiden koirien menneen vuoden edesottamusten puiminen. Hauskaa oli. Seuraavana aamuna eli lauantaina olikin sitten vuorossa jahti ajomiehenä ilman koiria. Kun vihdoin sunnuntai aamu koitti, olisi niin mieluusti jäänyt vällyjen väliin mutta  messariin oli lähdettävä. Tietysti. Duvaa ei ole tullut harjoitettua laisinkaan näyttelyä silmällä pitäen eikä näyttelyissä ole käyty kesän erkkaria lukuunottamatta. Enpä osannut siitä huolestua, menisi miten menisi.  Juniori voittaja titteliä sieltä lähdettiin tietysti tavoittelemaan! Kotiin palatessa olikin sitten monin verroin enemmän taskussa. Voittaja-08!! Duva on pennusta asti ollut tavattoman kaunis ja terverakenteinen, ja tuo kehitys on kulkenut tasaista tahtia ilman ihmeellisiä "koipeliini" vaiheita. Nyt, vasta vuoden ikää lähestyttäessä näyttelytuomari totesi, että lähes täydellinen koira. Huh,  saapa nähdä pysyykö Duva tuollaisena, vai mitä lie tuo iän mukana tuleva massa. Eihän nuo valmiita ole millään muotoa ennen parin vuoden ikää mielestäni.
Joululoman lähestyessä olen luvannut itselleni, että kirjoittelen kotisivuille vihdoin tarinaa myös menneestä syksystä ja muidenkin koiriemme touhuista. Jäädään siis odottelemaan joulunpyhiä, jolloin olisi hetki tai parikikin istahtaa kunnolla päivittämään koirakuulumisia.

Sorsastus sitten todenteolla osoitti Rellun ominaisuudet noudossa. Nuorelle koiralle vaikeissakaan paikoissa ei tarvinnut miettiä tuleeko saalis reppuun saakka. Testailin tarkoituksella Rhean "kuuloa", kun ympärillä ammuttiin ja lintuja putosi viereen: Lähetin koiran noutoon ja saatoin pienellä paikka-komennuksella pysäyttää kesken noudon kun lähistölle putosi uusia lintuja. Rhea pysähtyi joka kerta mutta katseli kyllä ihmeissään minua että miksi kesken homman toppuutellaan, ja taas kun antoi luvan jatkaa niin nouto jatkui juuri sille linnulle jolle oltiin alunperinkin menossa vaikka juuri lähelle olisi pudonnut toinen lintu. Eikä pienintäkään ylikuumenemisen merkkiä saati muuta turhanpäiväistä kohellusta hommassa ollut. 11 noutoa tuli Rellun osalle aloituspäivänä kaiken kaikkiaan ja niistä viimeiset pimeällä jolloin koira haravoi hyvin lammen ympäristön metsän tuoden oma-aloitteisesti vielä kolme sorsaa talteen. Että emäntä on taas tyytyväinen koiraansa.
Sanni on kulkenut Taiston mukana sorsajahdissa. Sanni on myös kohtuullisen hiljainen passissa, mutta ei kuitenkaan niin ilmiömäinen noutaja, kuin Rellu. Sanni tahtoo antaa hieman liian helpolla periksi jos noudettava ei heti löydy tai tiputusta ei näe.
Arnokin on päässyt sentään kerran mukaan sorsajahtiin, kun kävimme Teron ja Tytin vieraana heidän sorsavesillään, kiitos vielä kerran mukavasta illasta. Arnon tyylillä reppun saatin sorsat siten, että Arno seisoi linnut jotka ruovikossa löysi, ja nosti ne luvasta ampumahollille venemiehille. Taisto tuumasi että helppoa kuin heinänteko...

Rellun kanssa on ehditty käymään myös lonkka -ja kyynärkuvissa, tuloksia odotellaan malttamattomana..
Duva kasvaa ja näyttää edelleen yhtä hyvältä kuin on koko ajan ollutkin. Sorsastukseen Taisto ei pikkulikkaa vielä kelpuuttanut, tosin juuri äskettäin tuo pari jonnekin häipyi ja huomasin niillä haulikon olevan mukana... saapa nähdä minne lie menivät... Duva on aikamoinen häslääjä ja kova touhuamaan. Tekemistä saisi olla koko ajan, joten kaikenlaista uutta kivaa on sitten Taisto koittanut Duvalle keksiä. 
Tämä tällä erää kuulumisista, lähden vetämään jälkeä Arnolle, josko saisimme vesityön ensi viikolla suoritettua.

23.7. Rhea teki täydellisen avoimen luokan vesityön maanantai-iltana! Tuo viitonen on oikein mukava lisä koepaperissa mikäli tällä kaudella avoimessa luokassa startataan.

21.7. Tulipa käytyä pohjanmaalla... Pitihän se käydä Kivakoira-kilpailussa, Vilma Sannin kanssa ja minä Arnon, kun sellainen vihdoin järjestettiin. Sen kummempaa kunniaa sieltä ei meille herunut, vaikkakin tuli toki todettua, että kaikki osallistuneet koirat olivat toooosi KIVOJA ja järjestäjät varsin hauskoja ;). Vilma ja Sanni kahmivat koko palkintopöydän tyhjäksi sen jälkeen kun muut oli palkittu, liekö Vilma ja Sanni sijoittuneet kunniakkaasti aivan peränpitäjiksi?!? Heh, vielä jälkikäteenkin naurattaa kun kertailee tuon päivän hulvattomimpia suorituksia...
Arnon bravuuri oli tietysti donitsin nouto, täysin pistein. Sannin ja Vilman parhaimpiin kuului ahmimiskisa/paukkuarkuus...
Persiilleen menneet osiot olivat Arnolla makutikun etsintä metsästä, jossa Arno tuon tuostakin karkaili hakualueelta, ja kun tikku vihdoin löytyi niin Arno suorastaan tuhahti sitä kohti ja tuli sivulle istumaan, noh toki uudelleen Arnon komensin noutamaan tikkua, ja pah, jätkä meni tikulle ja vetäisi sen yhdellä haukkasulla kitusiinsa...siinä mulla noutaja.
Sannin reippain pölhöily osui tottelevaisuus/agirataan...juoksuvauhtia seuraamisessa Sanni jättäytyi juuri sen verran jälkeen, että Vilma ei huomannut Sannin ottavan ritolat rantaan jossa oli kumiankan/sorsan nouto toisilla meneillään...Sanni paineli iloisesti veteen, kai tuo ajatteli auttaa kaveria noudossa vaikka oma suoritus siitä hieman kärsikin. "Muutaman" kiivaan kiljaisun jälkeen Vilma sai Sannin takaisin radalle.. Hauskaa oli kaikilla vaikka vettä tuli kaatamalla kera ukkosen melkein koko päivän.

Terkkuja kaikille kanssakisaajille!!

Tuomareita ja kisan voittajat oik. sekä Vilma ja Sanni vas.  (koirat ovat muuten puolisisaruksia, sama emä
Don Corleone's Connie molemmilla)         

30.6. Mahtava erkkari-viikonloppu takana!! Mistähän aloittaisi, tsadaa... Pikku-prinsessasta vaikkapa. Duva korjasi koko potin kotiin olemalla BIS 1-pentu erkkarissa.
Sanni liikkui omassa kehässään upeasti ja tienasi esiintymisellään ensimmäisen sertinsä!
Rellu sai EH:n ja esiintyi varmasti ja luottavaisesti kehässä olemalla niin oma itsensä kuin vain ikinä voi olla...olen todella iloinen Rellun arvostelusta, nyt se oli sellainen, kuin se mielestäni kuuluu ollakin.
Arno esiintyi valioluokassa ja sijoittui kaikista uroksista neljänneksi, PU4, upea suoritus 25:n uroksen joukossa!
Laittelen kuvia ja lisää juttua viikonlopusta ja muistakin touhuista, kunhan pääsen oman koneen ääreen.

17.6. Viime aikoina on tullut uitettua koiria, vesityökausi on toden teolla käynnistynyt.  Arno ja Rellu kävivät kumpikin vesityökokeessa Rengossa. Rellu sai odotetun nelosen, luovutus oli yllätys, yllätys "hieman" hätäinen. Arnon kanssa ei mennyt todellakaan suunnitelmien mukaan. Arnon saadessa täydet pisteet vedestä niin pitihän sen sitten vastapainoksi pompata jälkityöstä... Hippasen verran otti päähän mutta minkäs teet, oma vika kun en ole riittävästi jälkeä Arnolle vetänyt. Olin hyvässä uskossa, että jälki sujuu leikiten, onhan Arno reilu vuosikkaasta asti suoriutunut jäljestä hienosti oli sitten jäljen päässä rusakko tai lintu. Vaan eipä ottanut onnistuakseen joten ei auta kuin vetää jokunen jälki ja mennä sitten harjoittelun jälkeen uudestaan kokeeseen.
Rellu suoritti nuo-luokan kokeen, avo suoritetaan kunhan juoksut ovat ohi. Niin Rellun ensimmäinen juoksu alkoi reilu viikko sitten, lieköhän joulun tienoille osuisi seuraavat. Ajatuksena on astuttaa Rellu seuraavasta juoksusta mikäli neidin koenäytöt ovat riittävät ja lonkat terveet. Lonkkakuviin mennään elokuun alussa, siihen asti pitää vielä jännittää, että onko terveyspuoli kunnossa. Rellulle on tiedossa syksyn kuluessa ainakin kahdet metsäkokeet ja junkkarin peltokoe, niiden mukaan sitten katsotaan onko tarvetta enempiin kokeisiin vai jatketaanko harjoittelua... Sulhaskandidaatteja on parikin katsottuna, molemmat Saksan maalla, kirjoittelen niistä tarkemmin pentu-sivuille, kunhan asiat ovat kaikin puolin selvillä.

Nyt odotellaan kovasti jo Kuusamon erkkaria, jonne olen ilmoittanut kaikki koirat. Mukavaa lähteä reissuun ja ennen kaikkea erkkarissa on kiva moikkailla taas tuttuja ihmisiä ja koiria :) 

Duvalla täytynee muutaman kerran käyttää näyttelyhihnaa kaulassa, moista kun ei ollakaan kokeiltu vielä laisinkaan. Duva on kovin oppivainen kyllä, joten eipä lie kovin kummoista ole paria pyörähdystä kehässä tehdä, heh, tai sitten neiti yllättää ja toimii juuri niin kuin ei pitäisi. Hauskaa tulee varmasti olemaan!

21.5. Rhea ei loistanut ensimmäisessä näyttelyssään viime viikonloppuna, tuloksena H. Rellun  isoin kompastuskivi oli tuomarin ujostelu. Tuomari tuli ensi töikseen mittatikun kanssa "hosumaan", säkäkorkeus saatiin mittattua ihan ok, 62 cm, mutta kun tuomari halusi mitata pituuden niin Rellu vääntyi tuhannen mutkalle minua vasten ja oli sitä mieltä, että mittaus loppui tähän. Hampaat olivat helppo nakki, niitä on kotona ja vieraissa harjoiteltu sekä muutenkin kaikenlaiseen kopeloimiseen on Rellu saanut tottua. Tuota onnetonta mittatikkua ei Rellu ollut eläissään ennen nähnyt... Vaan tuleehan noita uusia tilaisuuksia, jos Kuusamon erkkariin lähdettäisiin koko koirajengillä, siellä onkin Saksalainen rodun oma tuomari arvostelemassa.
Jos ei meillä putkeen mennytkään, niin siitä huolimatta olin tosi tyytyväinen reissuun. Tapasin jälleen Arnon jälkeläiset jotka osallistuivat myös junioriluokkaan, ja loistavalla menestyksellä. Boris oli ROP, Hertta sai erinomaisen arvostelun ja Bertta erittäin hyvän! Kakarat ovat hädin tuskin kymmentä kuukautta ja tuollainen menestys! ONNEA vielä kerran!! Nyt vain hiomaan vesitöitä ja tähtäin kohti syksyn koitoksia.
Kuvassa on Hertta kehässä.

Olen treenaillut Rellun kanssa vesitöitä melkeinpä päivittäin. Suoritukset ovat jonkin verran vaihtelevia luovutuksen suhteen, muuten ihan ok. Luovutus onnistuu ihan hyvin, kun se onnistuu, sitten joillakin kerroilla Rellu vain "unohtaa" ettei saa ravistaa ennen luovutusta. Olen huomannut, että mitä kauempana rantaviivasta otan luovutuksen sen paremmin lintu tulee suoraan käteen.
Eilen tehtiin nuo-luokan ja voi-luokan vesitöitä. Rhealle on mennyt hyvin jakeluun yli uittaminen, olen oikein hämmästynyt miten hienosti eilenkin sorsa löytyi vastarannalta kuivalta maalta sekä kaislikosta. Ilma oli täysin tuuleton. Ensimmäisellä kerralla Rellu ui suoraan linnulle rantakaislikkoon. Toisella kerralla jouduin ohjaamaan ja vakuuttamaan Rellulle melkein kymmenen minuuttia, että lintu löytyy jostain ja se on noudettava. Kyllähän se löytyikin ja voi että sitä yhteistä riemua ja onnistumisen iloa! Oli tosi mahtavaa, että tuo toinenkin suoritus onnistui, luulenpa, että se vakuutti Rellua entisestään siitä, että ohjausta kannattaa kuunnella ja että ihan oikeasti kuivalta maaltakin niitä sorsia voi löytyä kun ei periksi anneta.

Piilotetun fasaanin noutoja olemme harjoitelleet ihan kotipusikoissa ja hienosti linnut löytyvät, kun noutoluvan antaa ei ole tarvinnut itse käydä kertaakaan hakemassa lintua pusikosta pois. Luovutusta harjoitellaan ja harjoitellaan ja harj.... Hitonmoinen hätähousu tuo Rellu luovutuksen kanssa. Mutta eiköhän sekin tästä lutviudu kunhan itsekin vain malttaisi mielensä.  

Duva on harjoitellut paikallaoloa makuulla ja istuen. "Linnunlähtöharjoituksia" olen myös sivusta seuraillut. Ne menevät siten, että majakka (Taisto) kulkee edellä ja perävaunu (Duva) seurailee perässä, Taisto viskaa viiriäisen takinliepeistään lentoon yllättäen ja Duva tällää takamuksensa "penkkiin". Näyttää toimivan ainakin tuossa mittakaavassa tuo lentävän linnun kunnioitus. Hauska katsella kuinka noilla kahdella natsaa homma yhteen niin hienosti.
 

14.5. Huhtikuussa aloitimme KHKK:n toko-hommat. Kävin ensin itse parina maanantaina vetämässä nuorten koirien ryhmän. Rellu toimi noina kertoina assistenttina ja katseluoppilaana kentän reunalla. Toukokuun alusta vaihtui vetovastuu ja pääsin itsekin ryhmään mukaan. Olen kevään aikana treenannut Rellun kanssa melko ahkerasti SSK:n tokoliikkeitä, sekä jonkin verran ihan "tokotokoa". Täytyy myöntää, että säännöllinen treeni on tuottanut mukavia onnistumisia. Seuraaminen on ehkäpä meidän vahvin alue tällä hetkellä, tai Rellun vahvin. Minun pitäisi kuivaharjoitella ilman koiraa, jotta saisin liikkeet ja käännökset täsmällisemmiksi.
Paikallamakuuta on harjoiteltu aivan liian vähän häirittynä ja toisten koirien kanssa, siinä Rellu pyrkii hiissautumaan ryömimällä minua kohti aargh... Hankalaa, kun tiedän kyllä mitä tekisin, jos koira pyrkisi muiden koirien luo tai omiaan haahuilemaan mutta kun se koittaa vain tulla minun luokse. Tuohon olisi jotain keksittävä. Pillillä maahanmeno on kuitenkin se meidän tämänhetkinen kompastuskivi, kovinkaan kauas sillä ei ole tehoa, suukomento kyllä toimii mutta kun tuon pillilläkin pitäisi "mennä maihin". Onneksi kaikki muut osa-alueet ovat kuitenkin jollain lailla hanskassa. Toki liikkeistä löytyy korjattavaa ja epätarkkuutta mutta olemme kuitenkin sillä mallilla, että Rellulle ei enää tarvitse opettaa ja muistutella mitä mikäkin tarkoittaa. Hiomista ja höyläämistä...
Vilma ja Sanni ovat vanhempien koirien ryhmässä, ja ihan tyytyväinen Vilma on Sanniin ollut. Kontaktiongelmia on jonkin verran seuraamisessa.  Noudoissa luovutus on välillä hätäinen, toisinaan ihan ok. Sannilla kun on välillä tapana Smurffailla ihan omiaan kentällä. On muuten veikeätä, kun samalla kentällä ryhmät melko lähekkäin treenaavat, kun Vilma oikein kunnolla konahtaa Sannille maahankomennon niin Rellun korvat hypähtävät ainakin viis senttiä ylöspäin kuulolle mutta onneksi tuo ei sentään enempää reagoi.
Taisto ja Duva ovat olleet kentällä hengailemassa ja tuttuja moikkaamassa.. Taisto on harjoitellut Duvan kanssa noutoa, joka sujuukin kohtuullisesti. Paikalla pysymistä on myös harjoiteltu, sujuu ja ei suju. Istuminen tietysti on opittu jo heti ensimmäisillä kotiviikoilla. Maahanmenoa on jokunen kerta treenattu, edelleen vaatii käsiavusteen, jotta tulee tulosta. Viiriäisillä Duva on myöskin käynyt muutamia kertoja ja linnut kyllä löytyvät ja seisonta on tiukka ja kestävä. Eilen Duva tutustui kettuun, kuolleeseen mutta tuoreeseen.  Duva ei käynyt hanakasti otukseen kiinni vaan kierteli ensin pitkään ennen kuin meni haistelemaan. Hetken härnäämisen jälkeen tuli jonkun verran rähinääkin mutta kaiken kaikkiaan Duva oli kovin varovainen tuon ensitapaamisen aikana. Ketun jälkeen Taisto vei vielä Duvan hetkeksi kanitarhaan, jossa olikin ihmettelemistä kun kymmenet kanit vilistivät eivätkä oikein tahtoneet pysyä seisonnalla. Mitään sen ihmeempää riehaantumista eivät kanit aiheuttaneet, muutamia riemuloikkia ja tuloksettomia takaa-ajosyöksyjä, vaan kylläpä pikkukoira nopsaan huomasi ettei kaneja ajamalla kiinni oteta. Hauskaa ja monipuolista on tuntunut olevan Taiston motto Duvan kanssa touhuillessa, niinhän se kakaran kanssa pitää ollakin.

Hmh, Rellun ensimmäinen näyttelykäynti lähenee, lauantaina olemme Suolahdella juniorikehässä. Samassa kehässä esiintyvät myös Arnon jälkeläiset, kivaa päästä näkemään niitäkin junnuja taas.

8.5. Nyt päätin vakaasti istahtaa aloilleni kirjoittamaan kuulumisia. Aikaa on taas edellisistä merkinnöistä vierähtänyt liiaksikin.

Kevät on ollut kiireistä aikaa koirien kanssa. 
Tarkoituksemme oli lähteä Kilpisjärvelle maaliskuun viimeiseksi viikoksi mutta toisin kävi, Taiston työt eivät viime hetkillä antaneetkaan myöten. Harmitti niin vietävästi että päätimme joka tapauksessa lähteä vielä kevään aikana vaikka metsästyskausi loppuikin. Sinne jäivät käyttämättöminä Kilpiksen mökille lupakorttimme mutta muistojen mappiin nekin säilöttiin.
Tuumasta toimeen. Sovimme  lähtevämme vappuviikoksi tunturiin ja ajankohta olikin sitten nappivalinta ilmojen suhteen. Suunta Kilpisjärvelle otettiin maanantai-iltana 28.4. ja matkaan lähti loppujen lopuksi koko meidän poppoo eli Eetu ja Sanna, Vilma, Arttu, Taisto sekä minä ja tietysti kaikki koirat. Asuntoautossa oli kieltämättä tunnelmaa koko 15 tunnin ajomatkan. Koirat matkustivat omissa tiloissaan takatallissa, jossa Duvakin oli ensimmäistä kertaa. Koko matkan aikana koirat eivät tallista huudelleet ja kahdella koirien "vessatuksella" pääsimme sujuvasti perille.  

Ensimmäinen päivä kului tukikohdassamme Riston mökillä henkeä vetäen oltiinhan juuri rutistettu Taiston kanssa koko yö auton ratissa ilman taukoja tai kunnon unia. Johan siinä toinen vuorollaan koitti nukkua mutta aika lailla haaveeksi se jäi, kun toinen toistaan piti kytätä ettei vain ala ratissa väsyttää. 

Heti perille päästyämme kävi selväksi, ettei hankikantoa juurikaan ollut. Koirat uppuroivat miltei koko ajan, poikkeuksena ylempänä tunturissa hurtakkeet pääsivät vauhtiinkin mutta itsellä ei oikein asiaa ollut kelkkareiteiltä sivuun. Nuoriso kyllä puski ja ui lumen läpi kavutessaan rinteille hyvien persmäkivauhtien toivoissa. Kulkuvälineinämme oli erinäinen määrä kelkkoja sekä yksi reki, jossa matkasivat koirat minun lisäkseni, ja tietysti eväät ja sukset kulkivat rekeen pakattuina. Päivittäiset liikkumme olivat toista sataa kilometriä. Etappejamme olivat mm. Urtasjärvi, Pitsusjärvi, Halti, Meeko joten koiratkin olivat kuljetuksesta alun hämmennyksen jälkeen oikein mielissään. Ruotsalais-saksalainen kakarakaksikko Rellu ja Duva olivat kuin ikänsä kelkoilla kulkeneet, kahdestaan olivat reessä omassa osastossaan ilman että olisi tarvinnut niistä huolehtia. Arnoa ja Sannia sai lähdöissä pitää paikallaan, jonka jälkeen nekin rauhoittuivat nukkumaan tai maisemia ihailemaan.

Reissun tarkoitus ja kantava ajatus oli "Elämyksiä kaikille, jokaiselle jotain". Nuorisosta (Sanna 18, Eetu 17, Arttu 16, ja Vilma 15) vain Vilma oli aiemmin käynyt Kilpisjärvellä ja hänkin vain kesällä, joten jo pelkät lumiset maisemat olivat ennenkokemattomia. Kelkkailu oli todella mieluista mutta mistään rälläilystä ei ollut puhettakaan. Sannakin, joka ei ollut eläissään ennen kelkalla ajanut, oli kuin vanha tekijä ohjaksissa, eikä väsymyksestä ollut merkkiäkään vaikka kilometrejä kertyi toisinaan yhtä jaksoisesti useita kymmeniä. Taistolle reissu katkaisi hetkeksi työkuviot, enkä minäkään arkisia asioita vatvonut kertaakaan koko loman aikana. Koirille "loma" oli luksusta siinä mielessä että mennä sai koko ajan niin paljon kuin jaksoi, ja jaksoivathan ne.

Arno oli kenties maltillisin koirapoppoosta, jos hakuun komensi niin sitten mentiin ja "luovilta" palattiin varmasti ja tunnollisesti eri reittiä ja ne luovit olivat laajoja. Muutoin Arno touhuili omiaan ihan ihmisten kannoilla, eli jos pilkittiin Arnokin pilkki.
Arno nautiskeli olostaan ja teki tuttavuutta mökillä myös norjalaisten naapureitten setterin kanssa, hyvin mahtuivat samoille nurkille nuo kaksi urosta.
Mökkiterassilla auringonotto ja "seku vain hyppiminen" oli mukavaa.

Rellun touhut oli mitä oli... miten ikinä mä voin jaksaa paarustaa sen tolvanan perässä? Luovit tai haku tai mitä ikinä se olikaan, ulottui helposti kilometrin suuntaansa, eli mulla ei sitten ole tietoakaan mitä siellä kiikarin ulottuman päässä oikeasti tapahtui. Hankea ei niikseen ollut jotta olisin perässä hiihtänyt tai juossut. Eeeh, minä keskityin auringon palvomiseen ja annoin koiran kuntoilla oikein kunnolla. Sanokoon kuka mitä sanoo mutta hauskaa meillä oli, Rellu intona kun huomasi että mä olen aivan kädetön sen kanssa ja minä "onnellinen", kun totesin että laajuus riittää avoimeen tunturimaastoon, joten otinpa aurinkoa reessä kun toinen teki töitä. Toki Rellu toisinaan kävi moikkaamassa emäntäänsä...  

Duva, Taiston pikku-prinsessa mennä vipelsi muiden mukana sen minkä jaloistaan pääsi.

Pienellä ei kokoero eikä ikäero paljoa painanut, kun vanhempien perässä piti pysyä...

Duva oli reissulla kaikkien lellikki mutta myös hyvin omatoiminen ja reipas, jos aika kävi pitkäksi niin itse oli tekemistä keksittävä...vaikka sitten norjalaisten roskista riepomalla...

Sanni meidän kiirunaspesialisti... Sannille matkan tarkoitus oli selkeimmin linnut, ja linnulla Sanni olikin. Oli aivan mahtavaa todeta, että  Sannilla oli korvat kuulolla, noh Sannilla ei ole koskaan ollut ongelmaa lintujen lähtiessä. Kiirunoiden siivittäessä Sannille saatettiin kiljaista "kovaa ja korkealta" paikka! Ja niillä sijoillaan koira katseli valkoisten siivekkäiden lentoa vaikka meihin oli välimatkaa vajaat 400 metriä. Sanni on aivan mahtava.

Rellu pääsi reissulla ensimmäistä kertaa valjaisiin ja vetonarun eteen, kova tyttö se on vetämään näin tuli todettua reissun aikana. Kävin myös lenkin niin, että Arno ja Rellu olivat parivaljakkona vetämässä. Ilma oli lämmin, suorastaan hiostava ja muutenkin keli leppoisa, suksi luisti, mitä nyt välillä koirat kirjaimellisesti uivat vetäessään. Siinä kun viiletimme ladun syrjällä, saimme kerran jos toisenkin kannustusta osaksemme. Pälvipaikoilla levähtäessä karttui kielitaitokin mukavasti, norjalaiset retkihiihtäjät kun olivat innokasta sakkia vaihtamaan kuulumisia ja utelemaan valjakon taustoja...heh mun mettäkoirat, varsinainen valjakko. Mentiin me lujaakin ja vieläpä suurin osa matkasta niin, että vesi valui silmistä vaikka aurinkolasit olivat päässä. Rellu teki suuren osan työstä ja Arno fiksuna? laukkasi naru löysällä mun vieressä.
Ensi vuoden maaliskuun viimeiselle viikolle onkin nyt suunnitelmissa viikko jolloin mennään Taiston kanssa kahdestaan ja tietysti koirien kanssa valjakkoina tunturiin ja vietetään viikko riekostusaikaan sivistyksen ulottumattomissa. Niin ja syksyllä heti junkkarin jälkeen olisi hienoa päästä muutamaksi päiväksi kunnolla pois hulinoista. Syksyllä täytyy miettiä ainakin menosuuntaan lentokuljetuksia, jotta pääsee kunnon pelipaikoille ilman, että kuluu puolet ajasta tuohon siirtymiseen. Takaisin ihmisten ilmoille voisi sitten valua pikkuhiljaa jalkapatikassa. Saas nähdä mitä syksy tullessaan tuo.
Tämän kertainen reissu oli mahtava, parempaa emme olisi osanneet toivoa. KIITOS teille kelkoista, opastuksista, tarinoista, käristyksistä, rauduista, arkkikylän tunnelmista, ja kiitos Haltin reissusta ja...ja...ja kaikesta...

---

26.3. Kävin eilen Rellun kanssa "Sannan mailla" ihan vain ajatuksena juoksuttaa koiraa...
Lähdimme Sannan ja Esterin kanssa siis metsään. Koirat juoksivat vuorollaan, toinen kiinni toinen irti. Hienosti noilla luoveja kertyi kunnes... Tapahtui jotain käsittämätöntä, Rellu oli ollut hetken irti, kun kuului haukahdus... pari pyytä lennähtikin pian ohitsemme, koiraa ei kuitenkaan näkynyt missään. Toki siinä heti Rellulle pillillä merkkiä vislasin mutta mitään reaktiota ei kuulunut ei näkynyt. Huutelinkin koiraa ja mielessäni mietin, että noinko linnut vievät tuota pöhköläistä sata nolla vaiko jopa ilves jonka jäljet juuri Rellun lähtöpaikalla oli havaittu toissa päivänä. Ei kuulunut vähään aikaan mitään ja Sannallakin samat ajatukset mielessä pyörivät, kun kuului jostain kaukaisuudesta melko karmiva koiran "mylvähdys". Sannakin alkoi siinä vaiheessa huudella Rellua. Aikamme huhuiltuamme Rhea lopulta palasi takaisin hätääntyneenä haukkuen (haukkuu noin aina jos on "eksynyt"). Arvoitukseksi tuo vartin katoaminen meille jäi. Jälkikäteen sain kuulla, että "sun pitää saada toi tottelemaan"... Auuts.. siis puhutaanko mun Rellusta vai?? Hitto minkä tuo teki, eihän mulla ole sen kans ollut mitään hankaluuksia oikeastaan ikinä...ennen... Eli siis nyt pitäisi keksiä joku jippo millä tuo tulee kutsusta pois, oli tilanne mikä hyvänsä. Vaikeaa on keksiä vain riittävän hyvää "houkutusta", jolla tuota sais jekutettua ja koulutettua. Huoh... Saas nähdä mitä tuleman pitää.

19.3. Aikaa onkin taas vierähtänyt edellisistä merkinnöistä ja paljon on ehtinyt reilussa kuukaudessa tapahtua. Helmikuu mentiin pää kolmantena jalkana Sannin kanssa jahdeissa, Arnokin sai toki osansa mutta Sanni on osoittautunut tuollaisiin vierasjahteihin aivan lyömättömäksi koiraksi. Kävinpä minäkin parissa jahdissa ohjailemassa Sannia ja oikein mukavasti tuo kiituri pelitti. Rhean kanssa ehdimme myös harjoitella lintujen käsittelyä niin, että muutama riistatyökin saatiin tehtyä. Edelleen tahtoi Rellun vikana olla, että niitä lintuja piti tarkennella ja tarkennella, kunnes vahinko sitten pääsi käymään. Niinpä meinaa "pikku-Rellun" hermo pettää linnun lähtiessä, ei pahasti, mutta kylläpä noissa tilanteissa täytyy koiraa komentaa pysymään paikallaan. 
Mutta Rellun haku, se on kyllä aivan ilmiömäistä! Voi olla "satavarma", että linnuille käy Rellun tie ja vauhdikkaasti. Laajuutta haussa on taitoihin nähden puolet liikaa tai sitten pitäisi itse painella turbo persauksissa jotta olisi aina ajoissa paikalla, kun alkaa tapahtua. Onneksi pääsen vielä Rellun kanssa
Kilpisjärven seudulle loppukuusta, niin tai siis koko poppoohan meiltä lähtee! Taas on hämmästelty, miten tässä "harrastuksessa" tuleekin näin kertakaikkisen pöljäksi, lähteä nyt ajamaan pyöreät 1300 kilsaa suuntaansa, jotta pääsee koirien kanssa muutamaksi päiväksi mahdollisesti riekoille. Kävi nimittäin niin, että Taiston työt antavat periksi vasta 27. päivä, jolloin pääsemme iltasella nostamaan kytkintä, joten vain muutama päivä on aikaa kulkea tunturissa. Tämä vain on niin kivaa...
Parisen viikkoa sitten kävimme hakemassa uuden koirajäsenen perheeseemme  -Duvan.
Duva on kotoisin Ruotsista, Enköpingista, pikkukaupunki on noin tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta pohjoiseen.

Teimme reissun autolla, ja laivalla, kuten viime vuonna Rellua hakiessa. Hakureissumme oli myös ensitapaaminen koiran kanssa, joten kovasti mietitytti ja jänskätti, että millainen pakkaus Kiefer's kennelistä löytyy. Kasvattaja Christina Tall otti meidät lämpimästi vastaan. Heti pentuhuoneen ovelta ensi vilkaisulla Duva erottui silmiimme kuvista tuttuna. Se oli ihastusta ensisilmäyksellä, voisi sanoa ettei Taisto muuta tuolla reissulla enää nähnytkään, niin tyytyväinen hän koiraansa oli. Saa nähdä kuinka odotukset toteutuvat. Duva on kyllä kaunis pentu varustettuna hyvällä karvalla ja melkoisella luonteella. Luonnetta Taisto toivoikin pennulta löytyvän. Sitä saa mitä tilaa; tuohan näyttäisi kuvan perusteella lähtevän käsistä jo kahdeksan viikkoisena tirriäisenä ;)

Duvan kutsumanimeksi olimme kaavailleet Diivaa ja ties mitä muuta mutta heti näki ettei Duvassa ole Diivan elkeitä laisinkaan, joten oli luontevaa säilyttää oikea nimi kutsumanimenä. Duva tarkoittaa kyyhkystä ja aivanhan tuo on kyyhkyn värinenkin, parempaa nimeä ei kai olisi voinut keksiäkään. Kaikkien pentuesisarusten nimet ovat Du- alkuisia, mikä juontuu emästä ja isästä, Dimma ja Uri.

Minusta oli aivan ihana juttu, että Christina oli kerännyt kaikkien pennun ottajien sähköpostiosoitteet jokaiselle ja erityisesti toivoi, että pitäisimme yhteyttä toisiimme. Mikäpä sen hauskempaa kuin sisarusten sähköpostirinki. Terkkuja muuten "Suomi-veli" Dustinille!! Kasvattaja oli kerännyt muutoinkin hyvin kattavan määrän erilaisia dokumentteja pentupakettiin, unohtamatta myöskään isä Urin tietoja. Mukavaa matkalukemista kotiinpäin ajellessa ja seilatessa. 

Matkalla meillä oli mukana myös Vilma ystävänsä Rian
kanssa, joten rapsuttelijoita Duvalle löytyi koko kotimatkan ajan. Hienosti pieni matkustikin lukuunottamatta minuutin kitinää alkumatkasta. Tukholmassa meillä oli vielä aikaa laivan lähtöön melkoisesti niinpä heitimme tytöt keskustaan shoppailemaan. Likat tuntuivat olevan tyytyväisiä ostoskierrokseensa, kun heidät vihdoin löysimme "koordinaattien" perusteella muutaman tunnin kuluttua. Käväisimme myös  eläintarvikeliikkeessä, jonkalaista tai kokoista ei ole täällä kotosuomessa vastaan tullut. Tovi vierähti ihmetellessä koiran kylpyammeita ja rattaita sekä koiran petejä, joita niitäkin oli hyllymetritolkulla nahksohvista samettisänkyihin. Miten kummassa meidän sesset pärjäävätkään ilman kaikkia noita hienouksia puhumattakaan niistä kaikista ihanista leivoksista joita kassan vieressä oli lasitiskillä tarjolla. Maastokuosiset pannat tarttuivat mukaan kotona odottavalle laumalle tuliaisiksi. Harmitusta herätti, että koiran eväät ovat naapurissa huomattavan paljon edullisempia, kuin täällä. Hintaero euroina oli parinkympin luokkaa säkiltä naapurin eduksi.

Laivamatka sujui kommelluksitta, ja jo toinen "venepakolaisemme" saapui suomeen hyvissä voimin. Emmekä muuten viettäneet aikaamme sikaosastolla vaikka se siltä näyttäisikin ;)...

Kotiin saapuessamme lauma oli innolla vastaanottamassa pentua. Kauaa aikaa ei ihmetellessä mennyt, kun jo oli täysitohina päällä.
Duva ei uusia tuttavuuksia arastellut eikä kotilauma  tulokasta kummeksunut.

Arno kuitenkin näytti ilmeestä päätellen miettivän, että voi ei taas tuollaista pikkupirua, korvassa roikkujaa meille. Noh, Arno on fiksu poika ja vetäytyy omiin oloihinsa karkuun jos meno yltyy tytöillä aivan hurjaksi. Yritystä on ainakin Arnolla päästä karkuun mutta kukapa  se tuossa makuupaikan portilla päivystääkään? 

          

Rhea ja Duva on aivan mahdoton pari, matot ovat rullalla ja pöydät löytyvät uusista paikoista kun nuo hunnit riehuvat. Sanni on jollain tapaa tosikko, leikittää kyllä pentua myös mutta vain "omilla" säännöillään. Duva ei kuitenkaan korvaansa lotkauta Sannin tosikkomaisuudelle. Leikkikaveriksi kelpaa ihan kuka tahansa joka vain jaksaa riekkua.
Vieraatkaan koirat eivät Duvaa hämmennä poikkeuksena ainoastaan sukulaisvierailullamme tavattu perhoskoira, jostain syystä se oli pelottava :) Tiedä häntä mikä oli, kun samalla vierailulla tavattu mäyräkoira ei ollut lainkaan pelottava. 
Uudet ihmiset ovat myös ihania ja kaikki vieraat
tervehditään iloisesti. Omalla pihalla tämä aiheuttaa
hämminkiä kun jokaisen ohi menevän koirantaluttajan
perään pitäisi päästä.

Ruokailut ovat sujuneet alun pikku nirsoilun jälkeen hyvin. Sisäsiisteys on hyvällä mallilla; Duva on alun alkaen halunnut mennä ulos tarpeilleen, muutama vahinko sisälle on tullut vain kun emme ole huomanneet neidin pyytävän ulos. Hienosti on kaiken kaikkiaan touhut uuden pennun kanssa alkaneet.
 

12.2. Vuosi on lähtenyt käyntiin koiratouhujen osalta
varsin mukavasti joitakin Rhean kanssa käytyjä
takapakkeja lukuunottamatta.. Monta rautaa on ollut
tulessa ja monia suunnitelmia on tehty, sekä tehty
asioita myös suunnittelematta tai sanoisinko, että
jotkin asiat eivät ole menneet aivan suunnitellusti.
Rellua on käytetty pellolla fasaaneita ihmettelemässä
joitakin kertoja sillä seurauksella, että eilisen perusteella
voisi vihdoinkin alkaa uskoa Rhean seisonnan kestävän. 
Eilen onnistui pari riistatyötä, ei täydellisesti mutta
kuitenkin. Siinä valossa, että tämän vuoden

ensimmäinen kerta pellolla tammikuun alussa oli Rellun
kanssa täysi katastrofi, peräänmenon ja linnun
kiinnisaamisen takia, täytyy nyt olla tyytyväinen noihin
eilisiin onnistumisiin.
Arno on viettänyt hyvinkin tylsää hiljaiseloa käyden vain muutaman kerran linnuilla viimeisen kuukauden,
puolentoista aikana, kerran jahdissa ja pari kertaa
muuten vain treenailemassa.

Sanniin on sitävastoin tullut keskityttyä oikein kunnolla.
Sannin kanssa on käyty niin jahdeissa, kuin muutenkin 
hiomassa toimintaa pelloilla sillä seurauksella, että  
tuo epeli toimii miltei kuin unelma. Sannin kanssa
toiminta on äärimmäisen mukavaa ja helppoa. Noh,
siis Taistohan tuon kanssa on nyt pelaillut
(Vilma jo uhkaili alkavansa periä vuokraa koirastaan).
Viime viikonloppuna sain ensimmäistä kertaa
"maistella"millaista on olla ampujana oikeassa
ajojahdissa, sillähän ei ole mitään tekemistä seisojien
kanssa mutta olihan tuo mielenkiintoista ja taatusti
erilaista kuin koirien kanssa metsällä.

Tuleva viikonloppu on jälleen "työntäyteinen", kuten on ollut kaikki alkuvuoden viikonloput; pääsen ohjaamaan Sannia perjantaina jahtiin. Saa nähdä kuinka meidän yhteistyö pelaa. Lauantai menee KHKK:n kokeen
merkeissä pellolla, ja viimein vielä sunnuntai kerhon peltotreenien merkeissä. Yritän saada sitten "yhteenvetoa" viikonlopusta tänne päiväkirjaan.