Esittely           

Ensimmäinen karkeakarvainen saksanseisoja ilmestyi elämääni vuosituhannen vaihteessa. Ennen sitä olin tutustunut suomenajokoiran sielunelämään omassa taloudessani. Lapsuudenkodissani oli kultainennoutaja sekä myöhemmin pyreneittenkoira. Koiria on siis ollut mutta seisojia vasta vähän aikaa. Metsästysharrastukseni aloitin teini-ikäisenä "wannabe jäsenenä" eli kuljin poikaystäväni (nykyinen mieheni) perässä niin maalintumetsällä, kuin sorsastuksessakin. Tuohon aikaan metsällä kulkivat mukanamme punaturkkiset pystykorvat, joten sekin metsästysmuoto on tullut tutuksi.

Mannermaisella kanakoiralla metsästys on ehdottomasti minun lajini. Metsästäjätutkintonikin on vasta seisojien aikaista perua. Näiden koirien kanssa touhutessa on tapahtunut paljon ja vieläpä hämmästyttävän nopeaan tahtiin. Lauman koko on kasvanut. Koetoiminta, koulutus, kasvatus ja näyttelyt -kaikki nuo ovat kiinnostukseni kohteita metsästyksen lisäksi. Olen suorittanut sekä kasvattajakurssin (I), että koetoimitsijakurssin (I&II). Parhaina opettajinani kuitenkin toimivat kaiken aikaa omat koirat. -Eija

 arnoeija2.jpg

Yhteystiedot                        

 Eija ja Taisto Maaninka 

 Huvijärventie 8  

 12100 Oitti

 040-9101016/Eija
 040-9100168/Taisto

 sasarnon@gmail.com