Kiefer's Duva  S12219/2008

duvasivu23.4.08157.jpg
Duva n. 14 vk

Lokakuussa  -07 bongasimme Ruotsin rotujärjestön sivuilta suunnitelman yhdistelmästä jota emme kertakaikkiaan saaneet mielestämme. No tottapuhuen emme tainneet loppujen lopuksi asiaa päivää kauempaa miettiä, kun jo laitoin kasvattajalle viestiä. Olin varma että tuo uteluviesti ei sen kummempaa poikisi. Vaan kuinka ollakaan, vastaus oli pitkä ja perusteellinen, ja jos todella halusimme pennun, saisimme sen mikäli niitä tulisi. Me halusimme. Dimman juoksun alkua odoteltiin vasta. Kävimme tiivistä kirjeenvaihtoa Christinan kanssa. Kun hän vihdoin ilmoitti lähtevänsä Dimman kanssa Saksaan Uria tapaamaan, alkoi asia konkretisoitua. Tammikuun ensimmäisellä viikolla syntyi sisaruskatras jossa oli sekä uroksia että narttuja. Duva oli yksi kolmesta nartusta. Kuin isänsä pikku kopio! Olimme netin välityksellä seurailleet Uria jo ties koska ensimmäisen kerran ja nyt meille tulisi tuollainen itselle.
8.3. Kiefer's Duva saapui Suomeen.

Duva tuli Taistolle, kun tuo toinen Ruotsin-ihme Rellu päätyikin minun ohjaukseen. Nyt on Taistolla sellainen pakkaus, jota hän halusi. Luonne, ulkonäkö ja tähän mennessä todetut ominaisuudet ovat täsmälleen sitä mitä pitikin. Ja kyllä, minäkin pidän tuosta prinsessasta, ainakin sitä on mukava kuvata, luonteeltaan se ei ehkä olisi minun käsiini oikea. Ja hyvä niin, enpähän ole omimassa itselleni.

Duvan kanssa aloitettiin perusoppimisjutut heti sen saapuessa kotiin. Hyvän kotikäytöksen alkeet menivät perille melko nopsasti.
Luoksetuloa on opeteltu ja se onkin kohtuullisen varma. Pikkuhiljaa Taisto on myös opettanut paikallaoloa, sekin sujuu lyhyitä aikoja. Noutotaipumus todettiin jo Duvaa haettaessa, ja sitä Taisto on vahvistanut sopivina annoksina niin, että nouto sujuu jo nyt ilman ihmekiemuroita.
 Pentu noutaisi vaikka kokopäivätoimisesti, niin hauskaa se Duvan mielestä tuntuu olevan. Seisontaa ollaan testattu viiriäisillä muutaman kerran ja se ei tuota  vaikeuksia, näppärä likka jämähtää niille sijoilleen kun linnun hajut tupsahtavat nenään pusikosta. Ja luvasta nosto on niin railakas kuin se vain voi tuollaisella leikki-ikäisellä olla. Huvittavaa ja ilahduttavaa katsottavaa kaikenkaikkiaan.

duva9.5.08_012.jpg

Duva 16 vk

 

duva21.3.2008_050.jpg
n. 10 vk
  
Duva__kahdeksan_viikkoa
 Duva on kuvassa kahdeksan viikkoa, juuri Suomeen lähdössä.
  
duva.jpg
Duva n. kuusiviikkoisena.